keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Nää tais jäädä eilen laittamatta, kun kone voitti mua vastaan käydyn lagaus-viivytystaistelun


Tän olisin nähny viimeviikolla jos ei olis ollu nii sumusta :D



Tässä siis mun viikolopun saldo. Sain jopa pokaalin siitä ekasta kisastani! Noi karkit on sellasii joita ostin sellasesta toi söpöstä pikku karkkikaupasta, ja luulin että ne oli piparminttua. Kotona maistoin, ja ne on myskiä!!! KUKA laittaa KARKKEIHIN myskiä?!?! yyyääägh... noo pysyypähän kaunis purkki parempana. Koalan ostin sielt eläintarhast muuten vaa, kun mulla ei oo viä mitää aussihenkistä turistimoskaa, joten aika alottaa keräily..

maanantai 26. heinäkuuta 2010

On monia asioita, joita olettaa lähtiessään hostperheen kanssa vuoristoretkelle...



.. mutta se että retki alkaa maratoniklubin 4km juoksukilpailulla ylös vuorenrinnettä, ei oo yks niistä. Ja voivoi sitä ressukkaa joka luuli, että: joono voinhan mä ottaa kivoja kuvia sillä aikaa. Eikä mitä, lenkkarit jalkaan ja lähtöviivalle!
Tässä siis pääpiirteittäin se, miten päädyin osallistumaan elämäni ensimmäiseen jouksukilpailuun. Syy myös siihen, miks löysin itteni lauantaipäivänä kolmelta vuoren päältä kuolemakohtauksen kourissa. Kun on ensin harrastamatta mitää liikuntaa muutaman kuukauden ja sitten repäsee pari kilsaa ylös vuorenseinää, nii keuhkot kiittää. Mutta toisin kuin himolihaksikkaankulmikkaantrimmatut kanssakilpailijoilleni, alastulo oli mulle piece of cake. Senkun vyöryin. Harmi vaa, että kisa oli ylös.

Henkeäsalpaavan (kirjaimellisesti) juoksijaurani aloittamisen jälkeen siirryimmekin sitten mukavaan rekeilymajaan, puhelemaan ah-niin-hyvännäkösille ranskalaisturisteille ja syömää pitsaa, kakkua, sipsejä, fudgee, yms. mikä nyt vaa lihottaa. Mutta olin totaalisen vakuuttunu että ansaitsin ne :D

Aamulla, kunhan hostvanhemmat palas vuoristopyöräilylenkiltään (n. 60km) lähettiin hostsiskon kaa eläintarhaa. Seuraa siis kuvamateriaalia suloisista wallabeista, veretseisauttavan pelottavasta emusta, nukkuvasta koalasta, puhuvista papukaijoista, jättiläiskamelista, paksusta wombatista ja söpöistä bambeista jotka vaa vaelteli ympäriinsä. Kaikkii eläimii sai syöttää, siin tiskillä myytiin dollarilla sellasta pellettijuttuu.




Perin mukavaisa retki siis. Aattelin että ajellaa sitte lounaan jälkee kotii. Mutta kohtalolla oli mun reisiparoilleni (ne vähän suuttuu siitä vuorijuoksemisesta). Ajettii vuorenrinteen alle, taas. lähettiin kohti Grampiansien vuoriston korkeinta huippua, Pinnaclea. Reittikyltissä luki: Varoitus! Sopii vain hyväkuntoisille, sillä reitti sisältää luonnonvettä, kivikkoa, sademetsää ja jyrkänteitä. Korkeusero: 500m Kiipeämismatka: 4,3 km Aika: 3-5 h... Niceone :D Ihan mun paikka, siis.
Ylöspäinsiis. Läähätin, puuskutin, pihisin ja puhisin astmakuolema partaalla jo pysähdyspaikalla. Enää 3,1 km jäljellä, eli melkein siellä. Ei. Hitto. Mä. Kuolen. Jos olis ollu yhtää parempi kunto olsin ajatellu lauseilla. Mutta ei ollu.
Liukastelujen, ja ei-hitto-nyt-murtu-ranka-hetken jälkeen ryömin huipulle. Kyllä kannattikin, sillä näkymät<3 Sama rumba alas, spagettijaloilla autoo ja kotiin. Uni tuli äkkiä:)

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Ladies and Gentlemen, we have a Bingo!!


Oli jeesh viikonloppu, joka alko alko sukulaisbrunssilla. Mulle on jo kehitty sellanen hieno standardipuheenvuoro, jonka pidän aina sen "ainii-tässä-on-meidän-uusi-vaihtari-hän-on-suomesta-eikös-olekkin-hauskaa"-kohtauksen yhteydessä. Se sisältää lauseet:
1. "oi kyllä, viidyn erinomaisesti"
2."oi kyllä, täällä on lämpimämpää"
3. "oi kyllä, tänne tuloni oli suurin unelmani"
4. "oi kyllä, 10 kuukautta on pitkä aika"
5. "oi kyllä, olen riemuissani saadessani tavata juuri Sinut"
Josta sitten seuraa yleistä jorinaa, lumesta, euroista, euroopasta.. jne. (mää poistun takavasemmalle).

Mutta päästäkseni itse pihviin, olin mun host-siskon ja sen poikaystävän kaa vähän retkeilee. Ajettiin sellaseen luonnonpuistoon, johon kuuluu myös vuoristoo, ja joka on kuuluisa siitä et siel on paljon kenguruja, koalia, jne, villieläimii. Ekan päivän eli lauantain ei oikee muuta ku vaa ajeltu ympäriinsä vähän aikaa, kun oli jo sen verran myöhä ku päästiin sinne. En tiiä oks kukaa muu eksyny kakskymppisen mekaanikon kyytiin pimeellä, sadesumuisella vuoristotiellä, mutta voin kertooo että pelkäsin pienen kieron sieluni puolesta useemmin kun kerran. Tämä kaikki kuitenkin korvaantui, kun bingobongasin ekan kenguruni :D Oli pimeetä, mutta otin ehkä viis miljoonaa kuvaa, josta lähes kaikki on tärähtäneitä tai alivalottuneita.

Sunnuntain oli vähän sateista, mutta ajettiin silti vuoren huipulla oleville näköalatasanteille. Nyt oli niin pilvistä ettei siel nähnyt mitää. Oli se silti aika cool, ku seisoo pilven sisällä sillee, et tietää et alla on jyrkänne muttei nää sitä. Siin tulee sellanen maailman laita-fiilis. Näin sit lisää kenguja, söin ehkä maailman toiseks parasta jätskii ja ajelin niiden kaa ympäriinsä. Molemmilla on hienot autot, ku se host-siskon poikkis on vähä fiksaillu niitä.. sairaan hyvät stereot yms.
Ahahha viä yks juttu: Näin ehkä parhaan liikennemerkin ikinä! :DD


Tässä siis kengu + pikku ruu ja loistava esimerkki aussihuumorista :D

torstai 15. heinäkuuta 2010

Tappajakissa yrittää eliminoida mut

Ihan oikeesti voisin nyt savustaa ton eläimen!! Se vaa kiertelee mua, irvistelee ja yrittää kiipii mun jalkaa ylös. Ei sillee söpöllä voi-sinua-pikku-ressukkaa-otan-sut-sylii-plus-annan-kolme-litraa-kermaa tavalla vaan enemmän sellasella pikku-vaihtari-paran-saalistus-tappo-hullu-tiikeri tavalla. Aattelin vaa, et jos julkasut loppuu tähän nii tiedätte että ausseissa on yks hyvin kaluttu luuranko ja yks hyvin kylläinen kissa. Mun ainoo lohtu on, et jos toi syö mut, nii se kyl halkee ruuan määrää. Muahahha. Mutta se siis kissasta.
Koulussa on nyt sitte oltu kolme päivää, ja asiat paranee. En enää harhaile lounaalla, vaan tiedän mihin päin kuuluu rynniä. Tää on tärkeetä siks, että yrittäkääpä huviksenne puskea läpi australiaa (ei englantia, vaan australiaa) pulisevan 370 päisen teini(= tässä kohtaa verrattavissa muuliin/biisoniin)lauman läpi väärään suuntaan. Tulos on hyvin kärsineen näkönen vaihtari ja tyhjä käytävä.
Kaikki opettajat on tosi avuliaita. Tosin yhdessä aineessa opettaja Puhuu. Hitaasti. Ja. Kovalla. Äänellä. koska kielitaidottomuus, kuten me kaikki tiedämme, tekee ihmisestä automaattisesti myös kuuron, autistisen ja muuten vaan idiootin. Duh.
Huomenna meen sitten ensimmäiselle koulun retkelle, joka suuntautuu lähikaupunki Ballarattiin, missä on joku yliopiston avoimien ovien päivä. Mukaan liikkavaatteet (mutta ei tarvi olla koulupuku, ihme kyllä) ja morning tea + lounas. Lähtö on reippaasti koululta jo kello 7:00. Kivakiitos.
Oon nyt tällä hetkellä siis yksin ton kissan kaa kotona, kun host-siskot on töissä ja verkkopallotreeneissä ja host-vanhemmat on töissä. Nyt ku toi kissa on hiljaa, tääl ei kuulu mitään, mitään ääntä. Semi-surrealistista. Meen varmaa varmuuden vuoks nyt syömää vähä muffinsseja, joita eilen leivoin. Laittelen nyt sit vihdoin kuvii myös Sydneystä.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Hyvin tärkeää muistettaavaa sukista


Eli siis, siinä erittäin todennäköisessä ja normaalissa lähitulevaisuuden tapauksessa, että joudut/saat (mielialan mukaan) pitää katolisen koulun tyttöjen puvustoa ylläsi, muista aina seuraavat tekijät:
1. Hame
Hameet on erittäin jees vaatekappale, mutta jos kyseessä on koulupuku, todennäköisimmin kyseessä on vekkihame, joka yltää säären puoleenväliin. Tässä tapauksessa se on lyhennettävä ensi tilassa, sillä oikeesti; puoleensääreen? Jos on yhtää lyhyempää sorttia (en sano et ite olsin, sanon vaan et jos joku olis :D) nii et varmasti löydä vaatetta joka sais näyttämään lyhyemmältä kun vihreeskottiruudullinen puolisäärihame. Siis kipaise kiireesti mutaista kylätietä pitkin host-mummin luo, joka lyhentää hameen tuossa tuokiossa itse valitsemaasi mittaan.
2. Naama&hiukset
Vaikka koulun säännöstössä olisikin selvät rangaistuspykälät, mikäli oppilas yrittää ehostautua (tai ylipäänsä vähentää yhdennäköisyyttään laiskiaisen kanssa) se ei vielä kerro sääntöjen valvonasta yhtään mitään. Siis kysy neuvoa lähimmältä host-sisarukselta ja/tai mene riskillä. Tässä nimenomaisessa oppilaitoksessa tuli kyllä käytävällä vastaan sellasia sotamaaleja että. Puhumattakaan hiuksista, monella oli kiinni, mutta osa oli lähteny enemmän surffilooklinjalle. Eli ei kannata hyperventiloida heti (jota en siis tietenkää tehnyt), vaan tarkastella tilannetta viiltävän analyyttisesti.
3. SUKAT
Älä koskaan, koskaaan, IKINÄ missään maailmassa kuvittele, että reisipituiset metsänvihreet sukat on:
a) hyvännäkösiä (oikeesti, metsänvihree?!)
b) mukavia (puolessa reidessä olevat painaumat varmaa näkyy viel ku tuun suomee)
c) lämpimiä (hameen alle eli paljaaseen ihoon tuulee silti)
d) helppokäyttöisiä (ne rullaa alas kokoajan. Koko. Ajan.)
e) huolettomia (näkyykö ne? rullaako ne? pysyykö ne? uskallanko liikkuu? mihin voi mennä nostaan sukkia?)
Ei siis näin. Vaan pyydä pikimmiten host-äitiä kiidättämään sinut suuren citykylänne keskustan parhaaseen sukkaliikkeeseen ostamaan sukkahousut (metsänvihreet, mut silti). En oo koskaa tullu näin iloseks sukkahousuista. Oikeesti.
Kaikkee tällästä tulee mielee ekana päivänä australialaisessa koulussa :D

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Taalla pulut = papukaijoja

Kuten lupasin, talla kertaa oon sitten aussien mahtavalla mantereella. Ensimmainen paiva kun tultiin n. 45 tunnin matkustuksen jalkeen Sydnyen soft landing- campille oli sitten sanalla sanoen paskaa. Ihan hirvee olo matkasta ja ilma oli kosteeta ja kylmaa. Teki mieli lahinna juosta suomeen asti. Huoneissa ei ollu lammitys eka paalla. Mutta ruoka oli tosi hyvaa ja paastii sit nukkuu heti illallisen jalkee (pienta tuskaa selvita hereilla se kakstoist tuntii).
Mutta kaskas kun seuraavana aamuna heras paikallisten puluje, eli siis isojen valkosten papukaijojen aaniin, maailma naytti jo paljon paremmalta. Taino epa-kiduttavammalta ainakin. Soin aamupalaa ja rupesin juttelee muiden 88 vaihtarin kaa. Taalla on paljon juroja, tarkoitansiis henkevan hiljaisia tanskalaispoikii, puheliaita saksalaisii, brasialaisia, norjalaisia, jenkkeja, hollantilaisii, ranskalaisii.. kaikkee loytyy. Perjantai kulu sit enimmakseen sellasii ryhmatyojuttuihin mis meidat totaalisesti peloteltiin kaikella koulusta kulttuurishokkiin. Meidat oli jaettu ryhmiin, haha olin koala ryhmas. Thank God taal on myos kuus muuta suomalaista joiden kanssa voi puhuu paskaa :D
Lauantaina kaytii sitte Sydnyessa, peilailtii tosiaa vahan oopperatalon kyljesta ja mentii lautalla Manly Beachille shoppailee. Paivat vaa paranee, nahtiin jopa ensimmainen lisko (ja turismin hengessa otettii 3oo kuvaa siita). En sitte ostanu muutakun pinon kortteja joita lahetan kaikille (kunhan mun kateni paranee niiden kirjottamisesta). Ah ja ihanaa sushia<3 (ruoka tekeemut onnelikseks).
Eilen saavuin sitten Melbournen kautta tanne Horshamiin, ja tapasin mukava hostperheeni kentalla vastassa. Kaytiin vaha shoppailees lisaa (ostin Billabongin hupparin, askel lahempana sopeutumista). Ajettii sit Ballaratin kautta, jossa naiden poika on sisaoppilaitoksessa pelaamas jalkkista, ja sit vihdoin perille uuten kotikylaani. Menin melkein suoraa nukkuu, kun olo oli kun pakastekalapuikolla (nimenomaan ja kirjaimellisesti). Talo on kiva, mutta hehe em.. hieman viileahko nain sisatiloja mielessa pitaen.
En oo siis viela saanu konetta ladattuu, mutta teen sen tanaa, ja mennaa hankkiin koulupukuu ja kirjoja yms. koska huomenna alkaa sitte mun katolinenyksityiskoulu-ura. Laitan kuvii ja lisaa tekstii heti kun saan koneen kayttooni taas.
Ikava teita<3

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Tästä se sitten lähtee!

Viimeset päivät ollaan vietetty kavereiden kaa mökillä; aikaa kulu saunomiseen, grillaamisen, auringon ottoon, juttelemiseen, syömiseen, lättyihin, laulamiseen, itkemiseen, (päällekkäin)huutamiseen, veneilyyn, Totuuteen, enookoskaanpeliin... All in all mahtavat läksiäiset!
Tänään oon sitten pakannu aloittaen latomalla kaiken minkä haluisin mukaan, (kokeilin painoo ja havaitsin et laukku painaa 10 kg liikaa) ja päätyen vain siihe eräjormaaavikkokaru-varustukseen mikä mahtuu mukaan.
Suuri Saari odottaa, ja takasin ei voi kääntyä. Voi olla että nousen maailmanmatkaajan tyyneydellä lentoalukseen ja huiskautan kättäni viehkeästi hyvästiksi. Vaihtoehtoisesti saattaa olla että juoksen kiljuen kentältä huomenna ja piiloudun Koivistonkylän metsään odottamaan, että sille karhulle tulee nälkä. Fiilispohjalta.
Seuraavan kerran eri mantereelta, ciao!