Minä Pakolaisten Paras Ystävä ja Kodittomien Kuningas

Elikkä pyydän anteeks että päivitys on jäänyt tekemättä, mutta jos yhtää lohduttaa, nii se tapahtui hyvän asian puolesta. Olen siis viettänyt aikaani rakkaan kotiosavaltioni pääkaupungissa, eli Melbournessa. Ohjelmassa oli jokaisellle 11. vuotiselle pakollinen Street Ministry Retriet, eli leiri jonka aikana tutustutaan paklaiskeskuksiin ja autetaan erilaiseissa tukikeskuksissa ja kodittomien turvepaikoissa, luonnonpuistoissa, vapaaehtoistyössä jne. En silti ymmärrä miksei kukaa haluais mennä, koska siel oli toosi kivaa! Ja olihan se silmiä aukasevaa, ja kasvattavaa, kun näkee niin läheltä millasta on oikeesti elää hankalaa elämää. Tosin mikään ei vedä vertoja mun Vaikealle Elämänpolulleni jonka uusin kuoppa on se että suihkussa on KAKS HANAA. hitto. Saako siittä sopivaa vettä? Ei. Onko täällä vedenpainetta? Ei taida olla. Pitkät lämpimät suihkut? hah in your dreams.

Mutta takaisin Melbournee. Ahkeran avustamisen lisäks omistauduimme myös eri uskontokuntien tutkiskeluun (en oo tulos takas kun ihastuin buddhamunkkiin), kiertokävelylle suurkaupungissa (tietteks et Crown Casino tekee rahaa 28 dollaria per sekunti?!), ja myös eksymiseen (etittiin tunti paikkaa joka oli korttelin pääs :D). Muuten meillä olikin sitten vapaa-aikaa, ja kaikenlaisia ryhmähetkiä aiheilla mikä-on-minun-yhteisöni ja missä-minä-olen-elämässäni. Sytytettiin kynttilöitä, tehtiin ketjuhierontaa ja luottamuskävelyä. Luottamuskävelyssä mennää köyden perässä pimeessä käytävässä parin kanssa ja silmät sidottuna, ja samalla muut yrittää pelotella. Hah mää onnistuin hukkaan sukkani johonkin siinä menossa...

Jouduin lähtee leiriltä aikasemmin, koska hei oikeesti, luuliko joku et mulla on aikaa sellaseen koko viikos?? nono i'm a busy girl. Syynä oli se, että olimme lähdössä kohti Falls Creekin vuoristoa, eli mukavaisaa lasketteluviikoloppua. Bussi sinne lähti jo neljältä aamulla perjantaina, joten tarvi tulla kotiin jo torstaina. Reippaana maailamanmatkaajatyttönä totesin vain, että mähän voin tulla junalla. No hehheh niin voinkin. Paitsi että kun seison yksin Melbournen asemalla, kävelin epähuomiossa päin mainoskylttiä, ja niitä meni ainakin viis nurin niinkun dominossa konsanaan. Ja koska se on valtava tyhjä tila, tiettekö millanen kaikuva BOOOOOM!! siitä kuulu? Sellanen, että lippujenmyyjä nauraa varmaa vieläkin, ja pari japanilaisturistia otti kuvan. Ja KAIKKI kääntyi kattomaan. Jopa se kuuroin ja ikälopuin elämäänsäkyllästynyt konduktööri. Kaikki.

Ne sanoo että nöyryys kasvattaa. Mutta entä nöyryytykset? Ehkä ne lyhentää? Vois olla syy siihen miks mun pituus on melkein kaksnumeroinen :DD Ja jos joku miettii mitä noi pukumiehet tässä tekee, ne on esimerkki melbournen true-alkuasukkaista.