torstai 20. tammikuuta 2011

Queensland ja karma(isevat tulvat)

Ah vihdoin sain mun koneen takasin! Limaisesti hymyilevä intilaistietokonemies on nyt sitten ilmeisesti fiksannut mitä fiksattavaa on (en saanu mitään selvää) ja vauvan pitäis toimia taas. Tällä välin oon joutunu rajoittautumaan pelkästään kotikoneen käyttöön. Lue: ”no ehkä saat käydä kattomassa sähköpostin, mutta tarvitsen konetta taas viiden minuutin päästä ja valvon kokoajan olkasi yli ettet vain innostu liikaa tästä grand vapaudestasi” hostvanhemmat ei hirveesti jätä varaa pitkille blogiviesteille. Mutta se siitä sitten.

Olin tosiaan käymässä tuolla Queenlandissa toisen suomivaihtarin luona, ja tottakai mun karmani veti puoleensa maatajärkyttävän luonnonkatastrofin, eli pahimmat tulvat mitä Queensland on nähny vuosikymmeniin. Näistä mulla ei oo paljon muuta sanottavaa, kun että meillä kävi tosi hyvä tuuri siinä missä monet menetti kaiken perheestä taloihin ja bisneksee. Alue, jolla oltiin Brisbnaessa, ei onneks tulvinu pahasti koska oltiin tarpeeks kaukana joesta, mikä on vaaralliin tekijä tulvassa. Mutta koska ollaan luonnonkatastrofien kotimaassa, täällä sadevesi voi olla yhtä vaarallista. Otetaan nyt esim. Toowomba, joka on vuorella kaukana joista, ja joka tuhoutu perusteellisesti vaan koska yhtäkkiä sato 20cm tunnissa, ja se aiheutti tsunamihenkisen vesiseinän. Toinen juttu olikin sitten Brisbanen joen pato, jonka tarkotus on kontrolloida vettä ja tasata pinnanvaihdoksia. Pato oli 185% täynnä (yli 190% tarkottaa halkeemista ja koko kaupungin täytuhoa). Pahimmassa vaiheessa padosta laskettiin 6000 olympiauima-altaallista sekunnissa, ja vesi padossa nousi silti. Ei voi muuta sanoo, kun en varmaa sano ”sataa kaatamalla” vähään aikaan.

Jos ei kansakuntaa uhkaavaa täytuhoa oteta lukuun, viikko oli ihan mahtava! Käytiin shoppailemassa, rakastuttiin päättömästi maailman suloisimpaan ruotsalaispoikaan, tavattiin myyjältään karannut rapu ja hävittiin rahaa kasinollasekä ymmärtämään lisää aussimurretta (asun todellakin down under kun ihmisillä on sellasia sanontoja kun ”Fair suck of a saucebottle!” haha) :D Sairasta kuinka normaalia elämä voi olla 10km päässä täystuhosta, mutta minkäs teet.

Katukauppiaan karannut rapu (jos Pasi olis elossa se olis ton kokonen).

Kasinon pihalta voi bongata kaikenlaista kiiltävää.


Tää kuva on Brisbanen joen varrelta maanantaina, ja 24h päästä tosta vesi olis ollu metrin meidän pään yli. (kevyt "kuin kaksi turisti-tattia henki tässä kuvassa :D)

Palatakseni tulvimiseen, täällä kotona Victoriakin on hyvää vauhtia peittymässä veteen.Googlatkaapa huviksenne Horsham – tai se järvi mikä sen paikalla on (salee mun karma luulee et asun Horshamissa vielkin) mutta onneks kuolonuhreilta on toistaseks vältytty. Ei viel voi tosin sanoo, koska vesi on nousemassa. Again, mulla kävi tuuri ja oon alueella jonka pitäis olla turvassa mikäli tilanne ei muutu dramaattisesti.

Cheers, hope we can all keep our feet dry!

lauantai 27. marraskuuta 2010

The Last Supper


Viimeinen päivä väentäyteisessä Horshamissa valkenee... kaatosateeseen. Ei oo satanu kolmee viikkoo, ja marraskuus ei enää pitäis sataa ollenkaa ja joulukuusta helmikuuhun on kuivaa kun ala-astediskossa. Kyseessä on siis mutanttivuosi jopa paikallisille.


Päivä kulu ihan rauhallisissa merkeissä, ostin kiltisti läksiäislahjat (kaks valokuvakehystä) ja kortin vinttikoirille. Lisäks kokkasin illallista. Siinäkun pyörin keittiössä kävin seuraavan keskustelun hostsisareni kanssa:
"Mitä sä kokkaat?"
"Mun viimeistä ehtoollistani."
"Aha, mitä sä meinaat tehä?"
"Lihamureketta."
"Mä vihaan lihamureketta."
"Öööhm ahaa.."
"Mitä toi on? (osottaa rosollia)"
"Punajuurisalaattia, sellasta perinteistä suomalaista jouluruokaa"
"Mä vihaan punajuuria."
Mutta hyvissä merkeissä hengattiin, se viihdytti mua tyhmillä Youtube videoilla, ja (katsoessani hilarious videoo intialaispoikaa laulamassa club can't handle me samalla kun levittää kosteusvoidetta) poltin perunamuusin melkei pohjaa, mut kitisemättä tuo alas meni kuitekin.



Perheen isä on allerginen kalalle joten päädyin tekemää lihamureketta, perunamuusia, rosollia ja "tässä-talossa-ei-leivota-enää-mitään-makeaa" kieltoa huimapäisesti uhmaten tein jälkkäriks mustikkapiirakkaa. Toin sillon joskus ammoisina aikoina kun tähän perheeseen tulin, mukanani suomesta kuivattua ruisleipää johon ei kukaan ollu koskenu, joten avasin senkin paketin. Ei väkisin, tuliaisia ne vaan oli.



Ja näin päättyy yksi aikakausi tässä vuodessa. Huomenna lähtee bussi kohti vapautta, ruokaa, Melbournea, ruokaa, uutta perhettä, ruokaa... Suunnatkaamme pytypäin ja vastoinkäymisistä lannistumatta kohti seuraavaa jääkaappia (ja sen omistavaa perhettä), ciao!

perjantai 26. marraskuuta 2010

Packin' up and movin' on..

...aka tasan 48 tunnin päästä vinttikoirat on historiaa ja triathlonistit vain kaukainen muisto alitajunnan syövereissä! Korkatkaa shamppanja, koska nyt on aika koko kansan liittyä riemuitsemaan yhdessä erilaisuudet unohtaen ja tätä ilosanomaa levittäen!! Mä olen virallisesti selvinnyt läpi näännyttävien vuorikiipeilyjen, loputtomien juoksukilpailuiden, ihan-omaksi-parhaaksesi-laihdutusluentojen, ja katolisen oppilaitoksen. Mut oon myös saanu kavereita, juossut pitkin hiekkarantoja ympäri australiaa, oppinut automatkailun kestävyysammattilaiseks, kaveerannu kenguruiden kaa, ja oppinut vakuutusneuvojille vittuilun jalon taidon.


Muutossa on yleensä paljon hauskaa, ja suurin hauskuus on se et tiedät vaihtavasi nykyisen parempaan. Tässä kohtaa voin kertoo et vaikka muutan, kukaan ei oo viel kertonu mulle et MIHIN mä oon menossa et kiinnostuksella venataa... samalla kun mun nykyinen hostäiti tiputtelee semmosia tosi hienovaraisia "mitäs jos vaikka lähtisit jo 3 päivää etuajassa" kommentteja. Lue: "Voisit vaikka lähteä vaikka sinulla ei ole paikka minne mennä, mutta olisitpahan poissa maisemista ja ehkä jopa saat ruton ja kuolet koko kartalta ja me saamme ehkä osan vakuutusrahoista ja voisin käyttää ne vaikka uusin urheiluvälineisiin."Brilliant plan!


(ps. ennen kun evakuioin itseni nii siltä varalta etten oo vielä esitelly vinttikoirien pesäkoloo niii ttititiidididditiiiiii)

Lannistuuko kovaksi keitetty vaihtari tähän viiltävään kohteluun, piiloutuuko hän peiton alle Ison Pahan Suden ulottumattomiin? Ei toki, hän ottaa puhelimen ja soittaa toverilleen Melbourneen selittäen tilanteen. Ja kaboom, yhtäkkiä hän onkin suuntaamassa mukavaisalle perheenodottelulomalle toverin ja hänen uima-altaansa luo! Jokaisella pilvellä on siis vahingoniloinen reuna.



Muuttamiseen kuuluu myös väistämättömänä riesana pakkaaminen. Se tarkottaa että pitää kaivaa kaikki tavara kaikkialta mihin on sen 5kk aikana kätkenyt. Vielä ratkiriemukkaampi tosiasia on se, että kaikki se tavara on mahdutettava matkalaukkuun, ja hoosiannalaulun aika tulee kun se matkalaukkuun täytyy itse raahata 6 tunnin matka läpi bussin, junan ja paikallisjunan. Parempi siis purra hampaat yhteen ja aloitaa heti.


Tehtävä: Matkalaukun sulkeminen
Päämäärä: helppo, hauska ja lähes kivuton kokemus.
Tulos: liki mahdoton, äärimmäinen, ja kuolemaa (painovoimasta puhumattakaan) uhmaava ponnistus.
Tavoiteaika: 30 sekunnista 2 minuuttiin.
Todellinen aika: 30 minuutista hamaan tulevaisuuteen.



Ylistyslauluja matkustuksen pyhimykselle ja hätärukouksia selkien suojelijalle inisten hilaan itseni nyt nukkumaan, koska huomenna On Se Viimeinen Päivä, joten on virallisesti Sanottava Hyvästit ja kauniisti Kiitettävä Avokätisyydestä. Kenties tulee myös hetki jolloin Muistutan Itselleni Kuinka Murhasyytökset Rumentavat Cvtä, joten jännitys tiivistyy...

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Pasi ja Paksu Punahilkka



Tajusinpa tässä koulusta kotiin tullessa etten oo esitelly mun aussielämäni tärkeintä henkilöö, Pasi-aka-Pertti-aka-Paavoa. Me huomattiin asuvamme yhdessä jokunen aika sitten, tää nykyajan etäkulttuuri on niin hienovarasta, ettet ees huomaa kun jokui muuttaa sun luo. Noo Pasi oli aluks viä nii lapsellinen ja pieni, etten mitää asiasta ajatellu, mutta nyt se on selvästi kasvanu ja saanu hieman massaa. Me kuitenkin ajateltiin, että selkeet säännöt on toimivan suhteen pohja, joten laadittiin seuraavat säännöt:
  1. Pasi ei poistu ikkunalaudalta. Ei missään tilanteessa. Vaikka rakennus palais maan tasalle, on Pasin kärähdettävä sen mukana.
  2. Ikkunalauta on Pasin koti, ja siihen ei saa koskea.
  3. Ikkunapuitteessa oleva reikä on Pasin turvapaikka.
  4. Mikäli mua alkaa liikaa ahdistaa Pasin esilläolo, niin mä kopautan seinää ja Pasi kilttinä poikana vilahtaa takasin koloonsa.
  5. Pasi ei jätä sukulaisiaan kuljeksimaan ympäriinsä kuolemanrangaistuksen uhalla. (muutama serkku on jo kokenut karun kohtalon).
  6. Pasin on myös vannouduttava selibaattiin, koska pikku-Pasit tästä vielä puuttuiskin.
  7. Vastalahjaksi mä en koske Pasiin.
Osasyy viimeseen kohtaan on myös se etten tiedä onko Pasi myrkyllinen, joten siltä varalta et on en haluun kajota sen pyhäkköön. Kuten kaikilla, meillä on omat ongelmamme, mut kaikesta selvitään. Ajattelin kuitenkin esitellä sen ennen kun hämähäkkikyrkyttäjämies tulee taloon, sillä mulla ei oo aikomusta evakuoida Pasia. Joten tää on samalla muistokirjotus.

Lapset sillä lumilandiassa ei myöskään tiedä paljon mun luostarikoulutuksesta täällä, ja kaikki aina hinkuaa tietää miltä mun koulupuku näyttää. Koska kouluun ei saa viedä kameraa, hostsisko on värvätty ottaa musta yks pakollinen ah-katsokaa-avarran-maailmaani-kaulushameessa-kuva. Kuvamateriaali on järkyttävää, mitää vastuuta en ota mistää henkisistä traumoista ja/tai Australian turismin romahduksesta. Hattuu en tohon kuvaan laittanu koska jotai itsesuojeluvaistoo mullakin. Ei paljon, myönnetään.

Heti kun läydän johdon tohon kameraan niin kerron oi-urheista-ratsuista jota kävin tsekkaa viime sunnuntainan Horsham Cup laukkakilpailuissa. Ja uuh niin-karmeista-hatuista jotka kuulu pakollisena kuvaan. Jokaisella pilvellä on hopeareuna, mutta se ei tarkota ettei silti rupeis satamaan :D Cya mates!

tiistai 19. lokakuuta 2010

Mutkia, merilevää ja maisemia

On tullut aika sepustaa lomani kakkos-osasta jota tähdittää Tiia (toinen suomivaihtari mun vieraana Queenslandista) ja meidän paskaakin kamalampi suomenkieli. Oikeesti, luulis että koko vaihtohomma tekis suomi-enkku välillä vaihtelemisesta helpompaa, mutta oltiinko vai oltiiko me hankaluuksissa ekat pari päivää! mutta kaikkeen tottuu, joten päädyttiin puhumaan finglishbytiia&helmi koko viikon. Ihan oma taiteen lajinsa tääkin. Kuiteskin, se kielestä siis, ja takasin lomaan.

Mutkat ja maisemat astuu kuvaa kun lähettiin tsekkaan Great Ocean Road, joka on siis nimensä mukaisesti tie joka kulkee pitkin australian rannikkoo. Eihän me koko rundia ajettu, mutta hyvät 500km kuitenkin.

Matkan varrelle sattu tommonen maailman-pisin-ja-korkein-silta-verkosto-keskellä satojasademetsää, joten ajateltiin että mitäs hittoa, toi pitää nähdä. En sitte tiiä, kenen bisnesvainukoiran idea oli rakentaa satoja metrejä kapeeta metallisiltaa keskelle metsää, mutta sillä populaatiolla mitä siel oli niin ihan kivasti rahaa se tekee. Pitäsköhän munkin vaa investoida isoon riippusiltaa johonkin Sodankylän laitamille? Vastaus rahaongelmiin on täällä vihdoin.

Sitten tulikin pieni dilemma ajankäytön kaa. Me haluttiin välttämättä käydä viel rannalla uimassa, joten kun vastaan tuli kyltti "polku vesiputouksille 1h" alettiin epäröidä, et jos kannatais skipata et varmasti keretää uimaan kun on viä valosaa. Mutta vapiseeko vinttikoiraäiti haasteen edessä? Katinmarjat, hän vetäisee lenkkarit kireämmälle ja sanoo "mutta juosten toi menee varmasti hetkessä". Ja niin lähdetään pinkomaan puisia portaita ylös ja alas, välillä polkua metsässä. Pahaa aavistamaton vaihtariparka (arvaa vaan kumpi) oli juuri kaivanut käteensä palan pitsaa lounaaksi ja joutui toteamaan, että maratoonarin porrasjuoksu ja läskivaihtarin pitsansyönti on asioita joita ei pidä yhdistää. Tulos on se että sen valkosella hameella on pitsaa, se jää jälkeen muista ja saapuu kuvaan täysin pöllähtäneenä ja takasin autolle haluanvainoksentaa-fiiliksellä. Ei sillä et tolla valkohameisella tos kuvas olis mitää yhteyttä tapauksee.

Aussit ja positiivisen rohkaisun taito.

Mut maisemia niillä kieltämättä on! Kävästii ottaa pari kuvaa tollaselta jyrkänteeltä, missä näky yks aussien kuuluisimmista luonnonmuodostelmia eli 12 apostolia, tollasia valtavia kivimuodostelmia. Siellä kyl tuuli sellasta peruukkejaan-arvostavat-älkää-vaivautuko- vauhtia.

Ne sanoo et vaihto-oppilasvuosi kasvattaa. Mä en oo huomannu mitää ah-maailma-on-osa.minua-olen-harmoniassa-universumin-kanssa-henkistä eroa, mutta jotain mitä voin sanoo oppineeni on matkustaminen. Tona Great Ocean Road retkenä me ajettiin yhteensä reilu 1000km, eikä tullu tylsää. Koska kulttuurillisesti valaistuneina henkilöinä, me keksittiin rankentavaa tekemistä, ohessa todisteita uudesta esim. Opetellaan Kaikki Kommunikoimaan Elehtimällä Kuin Kalat- liikkeen ensimmäisestä kokouksesta. Jaahas, siinä kaikki koska nyt hostsiskon kasvattavat (ei mikää läppä, en kohta mahdu vessan peiliin. oikeesti.) browniet on valmiita ah mumsnamanamannam.. :)

perjantai 8. lokakuuta 2010

Universumi selkeesti ei osaa lukee

Mä laitoin jäähileJUOMIA, en jäähileSADETTA. Jeeeesus tarviiko kaikki tehä ite? Maailmanvaltius on niin rankkaa, tän siitä saa kun delegoi säänhallinan jollekin muulle hetkeks. Siinä käy meinaan niin, että paikassa jossa on yleensä väh. 28 astetta ja 310 aurinkopäivää vuodessa, onkin 17 astetta ja sataa. Mutta mitä tekee vaihtari jonka silu janoaa kultturellia seikkailua (niinhän me kaikki)? Jääkö hän hostperheen tuttavien miljoonakämppään kotiteatterin, ruoan ja dvd-kirjaston ääreen itkemään? Ei toki. Koska tässä tilanteessa on vain yksi looginen toimintamalli.

Hän pakkautuu vuokraautoo (joka oli yhtä tilava ja mukava kun keksilaatikko pyörillä) ja lähtee kohti seikkailua. Koska selkeesti maijapoppastelu jättiananaksen edessä on täynnä vauhtia ja vaaratilanteita.

Lannistumatta hän suuntaa pettämättömällä seikkalijavaistollaan seuraavalle valasalukselle, ja pettämättömällä huonokuva-vaistollaan saa 15 metrisestä eläimestä filmille vain hännän.

Mutta puolivälissä selostusta kauhukseen hän huomaa ettei koko survivaltiimiä oo esitelty. No se onkin lyhyt ja karu tarina. Mä + vinttikoirat + meidän keksipurkki. Yleisössä saattaa herätä kysymys, mistä tunnistaa vinttikoiran? No minäpä valaisen. Siitä että kun sä lomalla heräät ja meet alakertaan keittään lattea miljoonakämpän keittiöön, vinttikoirat palaa juuri 17 kilometrin juoksulta johon sisältyi alueen korkein vuori ja hieman matkauintia valtameressä. Toinen varma merkki on se, että jos eksytte huvipuistoon, vinttikoira varmasti löytää ainoan urheilumahdollisuuden (lasten palkintokiipeilyseinän) ja tarttuu siihen kynsin hampain.

Tässä vaiheessa vaihtarin täytyy rauhottautua ostamalla isoin ja suklaisin jätskiannos minkä käsiinsä saa, mikä noin sivumennen ei oo hyvä idea ennen vesipuistoon menemistä. Saattaa nimittäin olla että jossain vaiheessa valtavia rengasliukumäkiä se jätski lakkaa viihtymästä sun mahassa, ja haluu ulos. Painovoimalain vastaisesti, ylöspäin. Mutta vaihtari kärsii kuin mies, eikä oksenna kuin lapsi.



Kyynisimmänkin miksiainaminä kitisijänkin täytyy kyllä myöntää, että lomasta jäi paljon mieleen. Se kun on veneessä, kattoo alas ja huomaa et vedessä on delfiini kattomassa takasin. Se kun istuu rannalla hiekassa joka on pehmeempää kun pantene-mainokset eikä oo kiire mihinkään. Se kun löytää australiasta joulukaupan, jonka kaikissa liikkuvissa pienoismalleissa on lunta. Se kun istuu sellasten ihmisten keittössä, joiden ei tarvi loppuelämässää enää käydä töissä (taino niiden haluan-ammattisurffaajaksi-poikaa). Se kun kun löytää aussipubin seinältä suomen 10 markan setelin. Se kun lokkien sijasta ei saa ruokkia ibejä (konkkanokka-semiflamingo-lintuja).
Siinä olikin mun kevätloman eka luku, eli jatkoa seuraa. Eikä sitte mitää life-is-a-journey-tulkintoja tästä viimesestä kuvasta. Seeya :)

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Tulvavesi(kin) voi näemmä nousta päähän

Olen siis laajentanut tässä kultuurikokemustani sairastumalla lukuisiin tulehduksiin yhtäaikaa, ja tutkiskelemalla kohdemaan lääkäritarjontaa. Sain kunnian nauttia hostperheeni ikioman perhelääkärin asiantuntevan ripeästä ammattitaidosta, mikä oli vallan mainiota, sillä korvani kehittelemä tärykalvonräjäytys-suunnitelma alkoi jo tuntua melkoisen kivuliaalta. Hostäiti totesi lääkärille, että meidän vaihtari on suomesta ja puhuu myös ruotsia (hahhahah) ja saksaa (ehe ehe). Pahaks onneks myös lääkäri innostui verestämään saksantaitojaan, ja päädyin keskustelemaan aussilääkärin kanssa smalltalkia saksaksi. Olin varma että nyt on järkiparka niksahtanut ja pahasti.

Kävin hieman harrastamassa periaussilaista lammasfarmarointia, ainakin katselemassa. Aaaw onko maailmassa söpömpää kun lauma karitsoja? On varmaan. Esim. se pieni käärme jonka hostserkkupoika kävi pyydystämässä. Se oli tosi pieni, kuranen ja kuollut. Ja näytti oksalta, joten säästin kirkumisen toiseen kertaan. Taustalla mun ja Lancen uus lukaali :D


Jottei homma menis ihan pelkäks karitsojen merkitsemiseks, niin läksin hostperheeni kanssa hammasrautamatkalle Melbourneen. Hostsiskolla oli kaks aikaa hammaslääkäriin, aamulla ja illalla. Joten klo: 5:00 me pakkauduimme perheen tilavaan mustaan autoon ja suuntasimme kohti suurkaupungin sykettä.



Jotta kykenisin kunnolla arvostamaan kaikkia vastoinkäymisiä ja vaikeuksia, joita hammasraudalliset ihmiset kohtaavat, ajttelin pistäytyä vastapäiseen kahvilaan nautiskelemaan mietiskely-leivoksia. Kyllä oli valaiseva kokemus. Inhinmillisen kärsimyksen myötäeläminen on kivaa, kun seurana on valtava kakkukaappi :D

700km ja 300 dollaria myöhemmin olimme jälleen koto-Horshamin suojissa. Mukaan tarttu kyllä kivasti tavaraa, muahhaha ja vielä hauskempi oli isi-Kuneliuksen sähköposti seuraavana aamuna. Koska yleisössä saattaa lapsia tai vanhuksia en toista viestiä kokonaan, mutta voin kertoo että otsikkorivillä luki "ahem.."


Aah meidän mummu on parempi kun teidän mummu! Tälläset ilahduttaa enemmän kun merileväkeksien alennusmyynti triatlonistia. Ja se on jo paljon se.

Sitten oonki viettänyt aikaa laamaillen kipeenä kotona. Paitsi että kerkesin sinä aikana kiipeeään jälleen yhelle vuorelle, osallistumaan katoliseen messuun ja chillailemaan hautausmaalla. Ja käymään yöllisellä ohh-täällä-on-tulva-mennään-katsomaan-kuinka-korkealla-vesi-on - ajelulla. Oikeesti, kello oli puoli ykstoista ja ihmisiä ja autoja oli liikkeellä ihan himona vaan kattelemassa kuinka korkeella joen vesi on. Se on sitte semmosta kun ihmisille annetaan sadetta 20 vuoden jälkeen. Se nousee päähän..

Nyt kohti Sunshine Coastia, aurinkoa, Brisbanea, aurinkoa, rantoja, aurinkoa, Dreamworld-huvipuistoa, aurinkoa.. nähään muutaman auringonpistoksen ja miljoonan jäähilesmoothien päästä!! (paitsi jos ei oo smoothieita ja sataa. sit ei nähä :D)