.. mutta se että retki alkaa maratoniklubin 4km juoksukilpailulla ylös vuorenrinnettä, ei oo yks niistä. Ja voivoi sitä ressukkaa joka luuli, että: joono voinhan mä ottaa kivoja kuvia sillä aikaa. Eikä mitä, lenkkarit jalkaan ja lähtöviivalle!
Tässä siis pääpiirteittäin se, miten päädyin osallistumaan elämäni ensimmäiseen jouksukilpailuun. Syy myös siihen, miks löysin itteni lauantaipäivänä kolmelta vuoren päältä kuolemakohtauksen kourissa. Kun on ensin harrastamatta mitää liikuntaa muutaman kuukauden ja sitten repäsee pari kilsaa ylös vuorenseinää, nii keuhkot kiittää. Mutta toisin kuin himolihaksikkaankulmikkaantrimmatut kanssakilpailijoilleni, alastulo oli mulle piece of cake. Senkun vyöryin. Harmi vaa, että kisa oli ylös.
Henkeäsalpaavan (kirjaimellisesti) juoksijaurani aloittamisen jälkeen siirryimmekin sitten mukavaan rekeilymajaan, puhelemaan ah-niin-hyvännäkösille ranskalaisturisteille ja syömää pitsaa, kakkua, sipsejä, fudgee, yms. mikä nyt vaa lihottaa. Mutta olin totaalisen vakuuttunu että ansaitsin ne :D
Aamulla, kunhan hostvanhemmat palas vuoristopyöräilylenkiltään (n. 60km) lähettiin hostsiskon kaa eläintarhaa. Seuraa siis kuvamateriaalia suloisista wallabeista, veretseisauttavan pelottavasta emusta, nukkuvasta koalasta, puhuvista papukaijoista, jättiläiskamelista, paksusta wombatista ja söpöistä bambeista jotka vaa vaelteli ympäriinsä. Kaikkii eläimii sai syöttää, siin tiskillä myytiin dollarilla sellasta pellettijuttuu.
Perin mukavaisa retki siis. Aattelin että ajellaa sitte lounaan jälkee kotii. Mutta kohtalolla oli mun reisiparoilleni (ne vähän suuttuu siitä vuorijuoksemisesta). Ajettii vuorenrinteen alle, taas. lähettiin kohti Grampiansien vuoriston korkeinta huippua, Pinnaclea. Reittikyltissä luki: Varoitus! Sopii vain hyväkuntoisille, sillä reitti sisältää luonnonvettä, kivikkoa, sademetsää ja jyrkänteitä. Korkeusero: 500m Kiipeämismatka: 4,3 km Aika: 3-5 h... Niceone :D Ihan mun paikka, siis.
Ylöspäinsiis. Läähätin, puuskutin, pihisin ja puhisin astmakuolema partaalla jo pysähdyspaikalla. Enää 3,1 km jäljellä, eli melkein siellä. Ei. Hitto. Mä. Kuolen. Jos olis ollu yhtää parempi kunto olsin ajatellu lauseilla. Mutta ei ollu.
Liukastelujen, ja ei-hitto-nyt-murtu-ranka-hetken jälkeen ryömin huipulle. Kyllä kannattikin, sillä näkymät<3 Sama rumba alas, spagettijaloilla autoo ja kotiin. Uni tuli äkkiä:)
"Harmi vaan, että kisa oli ylös"
VastaaPoista:DDDD
Mut maisemat oli varmaan sairaan hienoja :))oon kade!
Kuuulostaaa niin ihanalta! siis... oikeesti! Tollasen kauheen tuskan jälkeen perillepääsy on niin se the fiilis! u know ;D
VastaaPoistaJA MITÄ ELÄIMIÄ! Oih, en uskonu et bambeja ees on muualla kun Disneyn saduissa kun ei niitä nää ikinä missään! Noi vei mun sydämen<3
Sulla tulee niiin oleen ikimuistosta siel honey :'))
yleensä nuoret lihoo muutamisen (kytä) kiloo vaihtovuoden aikana, mut helmi, sä tuut takas triatlonistina!! vähänkö voit huutaa in your face niille muille jotka on tavallisessa tylsässä perheessä :DD eläimet oli oi niin söpöjä <3<3 varsinki se läski wombatti (vai miten se meni..):) ja muistutan vielä, että siinä räpissä luki jotakin kuumien poikien tuomista tänne tampereelle, eli massaflirtti päälle, ni saat ainaki kymmenen poikaa mukanas :D
VastaaPoistahhmm isla en suna innostuis, koska en oo viä maininnu mitää siitä kuinka vastustamattoman hyvää näiden ruoka on mmmmm, ja olis sääli päästää sitä hukkaan :DD ah ja suklaa on sellasta ettei kyllä tuu fazeria ikävä<3
VastaaPoistaoih söpöjä eläimiä <3 ja ah mikkä maisemat! kyl tuol kelpaa juoksennella ;D en tiiä kyl oisinko niin innostunu ite kun pääsisin itse vuoren juurelle muttaaa.. :D
VastaaPoista