Tappajakissa yrittää eliminoida mut

Ihan oikeesti voisin nyt savustaa ton eläimen!! Se vaa kiertelee mua, irvistelee ja yrittää kiipii mun jalkaa ylös. Ei sillee söpöllä voi-sinua-pikku-ressukkaa-otan-sut-sylii-plus-annan-kolme-litraa-kermaa tavalla vaan enemmän sellasella pikku-vaihtari-paran-saalistus-tappo-hullu-tiikeri tavalla. Aattelin vaa, et jos julkasut loppuu tähän nii tiedätte että ausseissa on yks hyvin kaluttu luuranko ja yks hyvin kylläinen kissa. Mun ainoo lohtu on, et jos toi syö mut, nii se kyl halkee ruuan määrää. Muahahha. Mutta se siis kissasta.
Koulussa on nyt sitte oltu kolme päivää, ja asiat paranee. En enää harhaile lounaalla, vaan tiedän mihin päin kuuluu rynniä. Tää on tärkeetä siks, että yrittäkääpä huviksenne puskea läpi australiaa (ei englantia, vaan australiaa) pulisevan 370 päisen teini(= tässä kohtaa verrattavissa muuliin/biisoniin)lauman läpi väärään suuntaan. Tulos on hyvin kärsineen näkönen vaihtari ja tyhjä käytävä.
Kaikki opettajat on tosi avuliaita. Tosin yhdessä aineessa opettaja Puhuu. Hitaasti. Ja. Kovalla. Äänellä. koska kielitaidottomuus, kuten me kaikki tiedämme, tekee ihmisestä automaattisesti myös kuuron, autistisen ja muuten vaan idiootin. Duh.
Huomenna meen sitten ensimmäiselle koulun retkelle, joka suuntautuu lähikaupunki Ballarattiin, missä on joku yliopiston avoimien ovien päivä. Mukaan liikkavaatteet (mutta ei tarvi olla koulupuku, ihme kyllä) ja morning tea + lounas. Lähtö on reippaasti koululta jo kello 7:00. Kivakiitos.
Oon nyt tällä hetkellä siis yksin ton kissan kaa kotona, kun host-siskot on töissä ja verkkopallotreeneissä ja host-vanhemmat on töissä. Nyt ku toi kissa on hiljaa, tääl ei kuulu mitään, mitään ääntä. Semi-surrealistista. Meen varmaa varmuuden vuoks nyt syömää vähä muffinsseja, joita eilen leivoin. Laittelen nyt sit vihdoin kuvii myös Sydneystä.