keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Pasi ja Paksu Punahilkka



Tajusinpa tässä koulusta kotiin tullessa etten oo esitelly mun aussielämäni tärkeintä henkilöö, Pasi-aka-Pertti-aka-Paavoa. Me huomattiin asuvamme yhdessä jokunen aika sitten, tää nykyajan etäkulttuuri on niin hienovarasta, ettet ees huomaa kun jokui muuttaa sun luo. Noo Pasi oli aluks viä nii lapsellinen ja pieni, etten mitää asiasta ajatellu, mutta nyt se on selvästi kasvanu ja saanu hieman massaa. Me kuitenkin ajateltiin, että selkeet säännöt on toimivan suhteen pohja, joten laadittiin seuraavat säännöt:
  1. Pasi ei poistu ikkunalaudalta. Ei missään tilanteessa. Vaikka rakennus palais maan tasalle, on Pasin kärähdettävä sen mukana.
  2. Ikkunalauta on Pasin koti, ja siihen ei saa koskea.
  3. Ikkunapuitteessa oleva reikä on Pasin turvapaikka.
  4. Mikäli mua alkaa liikaa ahdistaa Pasin esilläolo, niin mä kopautan seinää ja Pasi kilttinä poikana vilahtaa takasin koloonsa.
  5. Pasi ei jätä sukulaisiaan kuljeksimaan ympäriinsä kuolemanrangaistuksen uhalla. (muutama serkku on jo kokenut karun kohtalon).
  6. Pasin on myös vannouduttava selibaattiin, koska pikku-Pasit tästä vielä puuttuiskin.
  7. Vastalahjaksi mä en koske Pasiin.
Osasyy viimeseen kohtaan on myös se etten tiedä onko Pasi myrkyllinen, joten siltä varalta et on en haluun kajota sen pyhäkköön. Kuten kaikilla, meillä on omat ongelmamme, mut kaikesta selvitään. Ajattelin kuitenkin esitellä sen ennen kun hämähäkkikyrkyttäjämies tulee taloon, sillä mulla ei oo aikomusta evakuoida Pasia. Joten tää on samalla muistokirjotus.

Lapset sillä lumilandiassa ei myöskään tiedä paljon mun luostarikoulutuksesta täällä, ja kaikki aina hinkuaa tietää miltä mun koulupuku näyttää. Koska kouluun ei saa viedä kameraa, hostsisko on värvätty ottaa musta yks pakollinen ah-katsokaa-avarran-maailmaani-kaulushameessa-kuva. Kuvamateriaali on järkyttävää, mitää vastuuta en ota mistää henkisistä traumoista ja/tai Australian turismin romahduksesta. Hattuu en tohon kuvaan laittanu koska jotai itsesuojeluvaistoo mullakin. Ei paljon, myönnetään.

Heti kun läydän johdon tohon kameraan niin kerron oi-urheista-ratsuista jota kävin tsekkaa viime sunnuntainan Horsham Cup laukkakilpailuissa. Ja uuh niin-karmeista-hatuista jotka kuulu pakollisena kuvaan. Jokaisella pilvellä on hopeareuna, mutta se ei tarkota ettei silti rupeis satamaan :D Cya mates!

tiistai 19. lokakuuta 2010

Mutkia, merilevää ja maisemia

On tullut aika sepustaa lomani kakkos-osasta jota tähdittää Tiia (toinen suomivaihtari mun vieraana Queenslandista) ja meidän paskaakin kamalampi suomenkieli. Oikeesti, luulis että koko vaihtohomma tekis suomi-enkku välillä vaihtelemisesta helpompaa, mutta oltiinko vai oltiiko me hankaluuksissa ekat pari päivää! mutta kaikkeen tottuu, joten päädyttiin puhumaan finglishbytiia&helmi koko viikon. Ihan oma taiteen lajinsa tääkin. Kuiteskin, se kielestä siis, ja takasin lomaan.

Mutkat ja maisemat astuu kuvaa kun lähettiin tsekkaan Great Ocean Road, joka on siis nimensä mukaisesti tie joka kulkee pitkin australian rannikkoo. Eihän me koko rundia ajettu, mutta hyvät 500km kuitenkin.

Matkan varrelle sattu tommonen maailman-pisin-ja-korkein-silta-verkosto-keskellä satojasademetsää, joten ajateltiin että mitäs hittoa, toi pitää nähdä. En sitte tiiä, kenen bisnesvainukoiran idea oli rakentaa satoja metrejä kapeeta metallisiltaa keskelle metsää, mutta sillä populaatiolla mitä siel oli niin ihan kivasti rahaa se tekee. Pitäsköhän munkin vaa investoida isoon riippusiltaa johonkin Sodankylän laitamille? Vastaus rahaongelmiin on täällä vihdoin.

Sitten tulikin pieni dilemma ajankäytön kaa. Me haluttiin välttämättä käydä viel rannalla uimassa, joten kun vastaan tuli kyltti "polku vesiputouksille 1h" alettiin epäröidä, et jos kannatais skipata et varmasti keretää uimaan kun on viä valosaa. Mutta vapiseeko vinttikoiraäiti haasteen edessä? Katinmarjat, hän vetäisee lenkkarit kireämmälle ja sanoo "mutta juosten toi menee varmasti hetkessä". Ja niin lähdetään pinkomaan puisia portaita ylös ja alas, välillä polkua metsässä. Pahaa aavistamaton vaihtariparka (arvaa vaan kumpi) oli juuri kaivanut käteensä palan pitsaa lounaaksi ja joutui toteamaan, että maratoonarin porrasjuoksu ja läskivaihtarin pitsansyönti on asioita joita ei pidä yhdistää. Tulos on se että sen valkosella hameella on pitsaa, se jää jälkeen muista ja saapuu kuvaan täysin pöllähtäneenä ja takasin autolle haluanvainoksentaa-fiiliksellä. Ei sillä et tolla valkohameisella tos kuvas olis mitää yhteyttä tapauksee.

Aussit ja positiivisen rohkaisun taito.

Mut maisemia niillä kieltämättä on! Kävästii ottaa pari kuvaa tollaselta jyrkänteeltä, missä näky yks aussien kuuluisimmista luonnonmuodostelmia eli 12 apostolia, tollasia valtavia kivimuodostelmia. Siellä kyl tuuli sellasta peruukkejaan-arvostavat-älkää-vaivautuko- vauhtia.

Ne sanoo et vaihto-oppilasvuosi kasvattaa. Mä en oo huomannu mitää ah-maailma-on-osa.minua-olen-harmoniassa-universumin-kanssa-henkistä eroa, mutta jotain mitä voin sanoo oppineeni on matkustaminen. Tona Great Ocean Road retkenä me ajettiin yhteensä reilu 1000km, eikä tullu tylsää. Koska kulttuurillisesti valaistuneina henkilöinä, me keksittiin rankentavaa tekemistä, ohessa todisteita uudesta esim. Opetellaan Kaikki Kommunikoimaan Elehtimällä Kuin Kalat- liikkeen ensimmäisestä kokouksesta. Jaahas, siinä kaikki koska nyt hostsiskon kasvattavat (ei mikää läppä, en kohta mahdu vessan peiliin. oikeesti.) browniet on valmiita ah mumsnamanamannam.. :)

perjantai 8. lokakuuta 2010

Universumi selkeesti ei osaa lukee

Mä laitoin jäähileJUOMIA, en jäähileSADETTA. Jeeeesus tarviiko kaikki tehä ite? Maailmanvaltius on niin rankkaa, tän siitä saa kun delegoi säänhallinan jollekin muulle hetkeks. Siinä käy meinaan niin, että paikassa jossa on yleensä väh. 28 astetta ja 310 aurinkopäivää vuodessa, onkin 17 astetta ja sataa. Mutta mitä tekee vaihtari jonka silu janoaa kultturellia seikkailua (niinhän me kaikki)? Jääkö hän hostperheen tuttavien miljoonakämppään kotiteatterin, ruoan ja dvd-kirjaston ääreen itkemään? Ei toki. Koska tässä tilanteessa on vain yksi looginen toimintamalli.

Hän pakkautuu vuokraautoo (joka oli yhtä tilava ja mukava kun keksilaatikko pyörillä) ja lähtee kohti seikkailua. Koska selkeesti maijapoppastelu jättiananaksen edessä on täynnä vauhtia ja vaaratilanteita.

Lannistumatta hän suuntaa pettämättömällä seikkalijavaistollaan seuraavalle valasalukselle, ja pettämättömällä huonokuva-vaistollaan saa 15 metrisestä eläimestä filmille vain hännän.

Mutta puolivälissä selostusta kauhukseen hän huomaa ettei koko survivaltiimiä oo esitelty. No se onkin lyhyt ja karu tarina. Mä + vinttikoirat + meidän keksipurkki. Yleisössä saattaa herätä kysymys, mistä tunnistaa vinttikoiran? No minäpä valaisen. Siitä että kun sä lomalla heräät ja meet alakertaan keittään lattea miljoonakämpän keittiöön, vinttikoirat palaa juuri 17 kilometrin juoksulta johon sisältyi alueen korkein vuori ja hieman matkauintia valtameressä. Toinen varma merkki on se, että jos eksytte huvipuistoon, vinttikoira varmasti löytää ainoan urheilumahdollisuuden (lasten palkintokiipeilyseinän) ja tarttuu siihen kynsin hampain.

Tässä vaiheessa vaihtarin täytyy rauhottautua ostamalla isoin ja suklaisin jätskiannos minkä käsiinsä saa, mikä noin sivumennen ei oo hyvä idea ennen vesipuistoon menemistä. Saattaa nimittäin olla että jossain vaiheessa valtavia rengasliukumäkiä se jätski lakkaa viihtymästä sun mahassa, ja haluu ulos. Painovoimalain vastaisesti, ylöspäin. Mutta vaihtari kärsii kuin mies, eikä oksenna kuin lapsi.



Kyynisimmänkin miksiainaminä kitisijänkin täytyy kyllä myöntää, että lomasta jäi paljon mieleen. Se kun on veneessä, kattoo alas ja huomaa et vedessä on delfiini kattomassa takasin. Se kun istuu rannalla hiekassa joka on pehmeempää kun pantene-mainokset eikä oo kiire mihinkään. Se kun löytää australiasta joulukaupan, jonka kaikissa liikkuvissa pienoismalleissa on lunta. Se kun istuu sellasten ihmisten keittössä, joiden ei tarvi loppuelämässää enää käydä töissä (taino niiden haluan-ammattisurffaajaksi-poikaa). Se kun kun löytää aussipubin seinältä suomen 10 markan setelin. Se kun lokkien sijasta ei saa ruokkia ibejä (konkkanokka-semiflamingo-lintuja).
Siinä olikin mun kevätloman eka luku, eli jatkoa seuraa. Eikä sitte mitää life-is-a-journey-tulkintoja tästä viimesestä kuvasta. Seeya :)

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Tulvavesi(kin) voi näemmä nousta päähän

Olen siis laajentanut tässä kultuurikokemustani sairastumalla lukuisiin tulehduksiin yhtäaikaa, ja tutkiskelemalla kohdemaan lääkäritarjontaa. Sain kunnian nauttia hostperheeni ikioman perhelääkärin asiantuntevan ripeästä ammattitaidosta, mikä oli vallan mainiota, sillä korvani kehittelemä tärykalvonräjäytys-suunnitelma alkoi jo tuntua melkoisen kivuliaalta. Hostäiti totesi lääkärille, että meidän vaihtari on suomesta ja puhuu myös ruotsia (hahhahah) ja saksaa (ehe ehe). Pahaks onneks myös lääkäri innostui verestämään saksantaitojaan, ja päädyin keskustelemaan aussilääkärin kanssa smalltalkia saksaksi. Olin varma että nyt on järkiparka niksahtanut ja pahasti.

Kävin hieman harrastamassa periaussilaista lammasfarmarointia, ainakin katselemassa. Aaaw onko maailmassa söpömpää kun lauma karitsoja? On varmaan. Esim. se pieni käärme jonka hostserkkupoika kävi pyydystämässä. Se oli tosi pieni, kuranen ja kuollut. Ja näytti oksalta, joten säästin kirkumisen toiseen kertaan. Taustalla mun ja Lancen uus lukaali :D


Jottei homma menis ihan pelkäks karitsojen merkitsemiseks, niin läksin hostperheeni kanssa hammasrautamatkalle Melbourneen. Hostsiskolla oli kaks aikaa hammaslääkäriin, aamulla ja illalla. Joten klo: 5:00 me pakkauduimme perheen tilavaan mustaan autoon ja suuntasimme kohti suurkaupungin sykettä.



Jotta kykenisin kunnolla arvostamaan kaikkia vastoinkäymisiä ja vaikeuksia, joita hammasraudalliset ihmiset kohtaavat, ajttelin pistäytyä vastapäiseen kahvilaan nautiskelemaan mietiskely-leivoksia. Kyllä oli valaiseva kokemus. Inhinmillisen kärsimyksen myötäeläminen on kivaa, kun seurana on valtava kakkukaappi :D

700km ja 300 dollaria myöhemmin olimme jälleen koto-Horshamin suojissa. Mukaan tarttu kyllä kivasti tavaraa, muahhaha ja vielä hauskempi oli isi-Kuneliuksen sähköposti seuraavana aamuna. Koska yleisössä saattaa lapsia tai vanhuksia en toista viestiä kokonaan, mutta voin kertoo että otsikkorivillä luki "ahem.."


Aah meidän mummu on parempi kun teidän mummu! Tälläset ilahduttaa enemmän kun merileväkeksien alennusmyynti triatlonistia. Ja se on jo paljon se.

Sitten oonki viettänyt aikaa laamaillen kipeenä kotona. Paitsi että kerkesin sinä aikana kiipeeään jälleen yhelle vuorelle, osallistumaan katoliseen messuun ja chillailemaan hautausmaalla. Ja käymään yöllisellä ohh-täällä-on-tulva-mennään-katsomaan-kuinka-korkealla-vesi-on - ajelulla. Oikeesti, kello oli puoli ykstoista ja ihmisiä ja autoja oli liikkeellä ihan himona vaan kattelemassa kuinka korkeella joen vesi on. Se on sitte semmosta kun ihmisille annetaan sadetta 20 vuoden jälkeen. Se nousee päähän..

Nyt kohti Sunshine Coastia, aurinkoa, Brisbanea, aurinkoa, rantoja, aurinkoa, Dreamworld-huvipuistoa, aurinkoa.. nähään muutaman auringonpistoksen ja miljoonan jäähilesmoothien päästä!! (paitsi jos ei oo smoothieita ja sataa. sit ei nähä :D)

maanantai 30. elokuuta 2010

Vesiputouksia, viinaa, vintage-autoja ja vitusti kilometrejä..

Täällä taas päivittelemässä, oon ollu tän blogin kaa vähän laiska. Mutta asiaan, kuten otsikosta huomaatte, kaikenlaista on taas on taas tullu tehtyä. Kerrompa siis miten kyseiset sanat liittyy yhteen.

Vesiputoukset: OOh ja aah kävimme hostperheen kanssa erään viikonloppuretken yhteydessä kattomassa MacKenzie Falls nimisiä vesiputouksia, joilla on siis sama nimi kun mun hostsiskolla. Ne oli tosi kauniita ja ihan kiva et osu aurinkoinen päivä nii kuvistakin tuli kivoja. Täällä on meinaan satanut joka päivä jossain vaiheessa jo kolmen viikon ajan. Tällä alueella ei oo satanu näin paljon yhtenäkään vuotena sitten auvoisen kaheksakyt luvun. Minä Universaali Maanviljelijöiden Pyhimys toin heille sateen Kaukaa Pohjoisesta. Ja suomen kesä oli kuumin 165 vuoteen heto sen jälkee kun lähin. Kiiitäntästä.

Viina: Voi aussilapset lapset, eikö teille opeteta näissä sisäoppilaitoksissa mitään?? Jos menette juhlimaan ja ostatte vodkaa, niin älkää nyt hyvät ihmiset ostako sitä halvinta viromyrkkysemimetanolipakkasneste-merkkiä. Elikkäs lähettiin hostveljen ja sen kavereiden kanssa bileisii, ja hostveli halus juoda ostamaansa vodkaa ennen lähtöä. Eka se blandas sitä vanilla kokiksee (anteeks nyt mut YÄK) ja sitte se ja yks niist kavereist halus juoda viä shotit ennen lähtöä. Se kaveri pääsi etuovelle asti ennen ku se oksensi ja hostveli ehti jopa postilaatikon kohdalle. Molemmat oksensi etupihan puskiin varmaan vartin. Että semmosta vodkaa. Luulis että 30 000 lukukausi maksuilla ne oppis ees elämän perusasiat...

Vintage-autot: Siirtyäksemme hetkeksi hieman viattomampiin aiheisiin. Lähdettiin viime sunnuntaina sitten hieman ajelulle ja katsastamaan sitä sisäoppilaitosta johon mun hostsisko ens vuonna haluaa. Jotenkin päädyimme tapaamaan jotain vanhoja perhetuttuja, jotka oli sillee: Hei me ollaan just lähössä ajelulle meidän Vintageauto Kerhon kanssa, tulkaa mukaa! Näin siis päädyin ajeleen ympäri maaseutuu 1920-luvun Fordissa. Tai sinnepäin. No vanhassa kuitenkin. Täytyy sanoo etten kyllä tiiä millä tää porukka liimaa peruukkinsa että ne pysyy päässä, koska näissä autoissa TUULEE. Sisällä luultavasti enemmän kun ulkona.

Aamulenkillä Adeleideen (n. 600km) en ihmettelis.
Vitusti kilometrejä: Mun hosteilla on sitten semmonen Projekti Helmi. Tähän kategoriaan menee paitsi ruokavalio (kuuluisat Kielletyt Keksit), niin vielä enemmän juokseminen. Mut on laitettu täällä juoksuklubiin, mutta sen lisäks oon ajautunu juokseen kilpaa joka lauantai. Mää vaan kysyn millon sunnuntai klo: 7:00 juoksureeneistä ja lauantaiKILPAJUOKSUSTA tuli mun elämä? Ainniiiinjoo sillon kun muutin sen triathlonisti perheeseen vuodeks. Melkein unohdin. Normi viiikonloppuna juoksua tulee semmonen reilu 10km, josta osa kilpaa. Ei huhhuh. Aamulla oli tänää lihakset nii jumissa että hegitykse ajattelu teki kipeetä. Musta alkaa vähän tuntua ettei mun kroppa oo ihan rakennettu tätä varten...

Että tämmöstä tällä kertaa, kirjottelen pian taas. Huomenna pidän vapaapäivän ja meen Melbournee shoppailee, kun hostsiskon hammasraudat otetaa pois. Ikävä suomalaisia tovereita ja sitä auvoista aikaa jollon mun lenkkarit vaa loju jossai kaapin pohjalla unohdettuina :D

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Minä Pakolaisten Paras Ystävä ja Kodittomien Kuningas


Elikkä pyydän anteeks että päivitys on jäänyt tekemättä, mutta jos yhtää lohduttaa, nii se tapahtui hyvän asian puolesta. Olen siis viettänyt aikaani rakkaan kotiosavaltioni pääkaupungissa, eli Melbournessa. Ohjelmassa oli jokaisellle 11. vuotiselle pakollinen Street Ministry Retriet, eli leiri jonka aikana tutustutaan paklaiskeskuksiin ja autetaan erilaiseissa tukikeskuksissa ja kodittomien turvepaikoissa, luonnonpuistoissa, vapaaehtoistyössä jne. En silti ymmärrä miksei kukaa haluais mennä, koska siel oli toosi kivaa! Ja olihan se silmiä aukasevaa, ja kasvattavaa, kun näkee niin läheltä millasta on oikeesti elää hankalaa elämää. Tosin mikään ei vedä vertoja mun Vaikealle Elämänpolulleni jonka uusin kuoppa on se että suihkussa on KAKS HANAA. hitto. Saako siittä sopivaa vettä? Ei. Onko täällä vedenpainetta? Ei taida olla. Pitkät lämpimät suihkut? hah in your dreams.

Mutta takaisin Melbournee. Ahkeran avustamisen lisäks omistauduimme myös eri uskontokuntien tutkiskeluun (en oo tulos takas kun ihastuin buddhamunkkiin), kiertokävelylle suurkaupungissa (tietteks et Crown Casino tekee rahaa 28 dollaria per sekunti?!), ja myös eksymiseen (etittiin tunti paikkaa joka oli korttelin pääs :D). Muuten meillä olikin sitten vapaa-aikaa, ja kaikenlaisia ryhmähetkiä aiheilla mikä-on-minun-yhteisöni ja missä-minä-olen-elämässäni. Sytytettiin kynttilöitä, tehtiin ketjuhierontaa ja luottamuskävelyä. Luottamuskävelyssä mennää köyden perässä pimeessä käytävässä parin kanssa ja silmät sidottuna, ja samalla muut yrittää pelotella. Hah mää onnistuin hukkaan sukkani johonkin siinä menossa...

Jouduin lähtee leiriltä aikasemmin, koska hei oikeesti, luuliko joku et mulla on aikaa sellaseen koko viikos?? nono i'm a busy girl. Syynä oli se, että olimme lähdössä kohti Falls Creekin vuoristoa, eli mukavaisaa lasketteluviikoloppua. Bussi sinne lähti jo neljältä aamulla perjantaina, joten tarvi tulla kotiin jo torstaina. Reippaana maailamanmatkaajatyttönä totesin vain, että mähän voin tulla junalla. No hehheh niin voinkin. Paitsi että kun seison yksin Melbournen asemalla, kävelin epähuomiossa päin mainoskylttiä, ja niitä meni ainakin viis nurin niinkun dominossa konsanaan. Ja koska se on valtava tyhjä tila, tiettekö millanen kaikuva BOOOOOM!! siitä kuulu? Sellanen, että lippujenmyyjä nauraa varmaa vieläkin, ja pari japanilaisturistia otti kuvan. Ja KAIKKI kääntyi kattomaan. Jopa se kuuroin ja ikälopuin elämäänsäkyllästynyt konduktööri. Kaikki.

Ne sanoo että nöyryys kasvattaa. Mutta entä nöyryytykset? Ehkä ne lyhentää? Vois olla syy siihen miks mun pituus on melkein kaksnumeroinen :DD Ja jos joku miettii mitä noi pukumiehet tässä tekee, ne on esimerkki melbournen true-alkuasukkaista.

perjantai 6. elokuuta 2010

DÈJAVU


Luulin tosiaan ettei täällä oo paljookaa mitää, mikä olis samanlaista kun kotona, mutta jälleen kohtalo osoitti vihreällä pilkkasormellaan, että olen väärässä. Olin nimittäin ekoissa aussibileissäni, ja voin kertoo että täällä on sama musiikki, sama lämpötila, samanlaisesti kännissä olevat ihmiset (osa nuolee tuntemattomien kaa ja osa tappelee)... Kyseessä oli siis erään tytön 18-vee partyt. Kutsun saaminen kävi kätevästi, tyttö jolle en koskaa oo puhunu huusi vaan koulunpihan yli sillee: "hei sää, sut on sitte kustsuttu mun bileisiiiiiiin!!" olin et ahaokkiitoskatonjosvointulla.
Ja niin siis hostveljeni lauantai-iltana selvitti mulle A) missä ne bileet on B)kuka sinne menee C) kenen kyydissä voin mennä. Ja kas, kaksikymmentä minuuttia, ja auto pysää talon eteen. Se oli sillee: sun kyytis tuli! mä en voi tulla kun mulla on peli aamulla, mutta kukasennimiolikin vie sut :DD Joten matkaan hopea.
Bileissä sitten sattui ja tapahtui kaikenlaista. Mun päähän iskettiin kissankorvat (en viekää tiiä mistä ne tuli) kun ne oli naamiaiset, käteen annettiin vodka cruiser ja sanottiin et tuu tanssii. Paikkana oli tän tytön talon valtaisa autotalli, joka oli tyhjänä, muutenkun et siel oli noi valot ja dj-laitteistot.
Ilta etenee, ja sitten joku saa idean: sytytetää bensapalo! tuumasta toimeen. Henkilöt sytyttävät sitten kanisterilla tulen roskatynnyriin, mutta sitte oho!-se-vähä-levis, ja oho!-nyt-sytty-pienoinen-maastopalo ja SHIT-nyt-sytty-se-kanisterikin...
Joten jännittävän hetki: posahtaako kanisteri tuhoten ihmiset ja irtaimiston, vai sammuuko se??
No ei se sitten poksahtanut, mutta sen sijaan synttärisankarin iskä ryhtyy jahtaamaan sytyttäjiä, ja saatuaan yhen kiinni murtaa siltä nenän. !!! Tässä kohtaa mää poistun takavasemmalle ja lähen enviekäämuistasennimee kyydillä kotiin.
Koulussa kuulin sitten että ambulanssikin oli tilattu, kun päivänsankari sai stressin ja alkoholin yhteisvaikutuksena pyörtymis-kouristelukohtauksen..
Että näin siis viimeviikonloppuna, ja huomenna mennää taas. On kuulemma hieman tasokkaampaa juhlintaa tiedossa :D Päivittelen uudestaa hyvin pian, mikäli bensa ei tälläkään kertaa räjähdä...